|
ToKe
ajankohtaista
Elävä Kaupunkikeskusta
Sanotaan, että elävä keskusta on kaupungin sydän. Tähän voivat varmaan kaikki yhtyä. Akaan kaupungilla tulee kuitenkin jatkossa olemaan kaksi sydäntä. Kahdella sydämellä tulisi kai ihminenkin paremmin toimeen, miksi ei sitten Akaan kaupunki.
Haluan kuitenkin kirjoittaa Akaan kaupungin Toijalan keskustasta. Toijala on ollut pitkään laajemman alueen palvelukeskus. Metsäkansan, Tarttilan, Kalvolan, Kylmäkosken, Viialan, ja osin Urjalankin asukkaat ovat säännöllisesti käyneet asioimassa Toijalan keskustassa.
Toijala on tarjonnut suppealla keskustallaan ja monipuolisilla palveluillaan mukavan paikan asioida.
Käyttöönsä nähden keskusta on kuitenkin ollut liian kauan keskeneräinen. Kaikkien ympäristökuntien keskustat ovat viimevuosina kokeneet hienon muodonmuutoksen. Viialassa, Kylmäkoskella, Urjalassa, Kalvolassa ja Valkeakoskella on keskustat laitettu omat olosuhteet huomioon ottaen hyvään kuntoon.
Toijalassa loppui kuitenkin joko rahat tai ymmärrys oman keskustan viihtyvyyden loppuunsaattamiseksi. Keskustan kehittämisyhdistyksen jäsenenä olen joutunut vähän epäröiden katsomaan rahojen ripottelua moottoritien varteen. Ensin olisi ehkä pitänyt laittaa oma piha kuntoon. Kannattaako huolehtia niin kovasti moottoritiellä kulkijoista, he kyllä löytävät paitansa ilman Toijalan kaupungin avustustakin.
Olen parin viime vuoden aikana liikkunut keskustan pienissä liikkeissä kuuntelemassa kauppiaiden ajatuksia. Suurimmalla osalla heistä on uskoa tulevaisuuteen. Varsinkin ne uudet kauppiaat, jotka ovat tulleet muualta, luovat uskoa Toijalan keskustan elinvoimaisuuden jatkumiseen. He näkevät tämän pienen ja paljon paikoitustilaa tarjoavan keskustan erinomaisena vaihtoehtona automarketeille.
Seuraavien vuosien aikana lähialueille valmistuu valtavia kauppakeskuksia. Ihmiset menevät luonnollisesti näitä katsomaan. Oletan kuitenkin, että alkuhuuman laannuttua, me arvostamme vapaa-aikaamme paremmin, emmekä viitsi tuhlata sitä monien hehtaarien halleissa. Maailmalla näkyy jo merkkejä siitä, että ihmiset arvostavat laatua ja hyvää palvelua.
Palvelu onkin se tekijä, jolla Toijalan pienet liikkeet tulevat pärjäämään. Kerron tästä pienen esimerkin. Olin eräänä päivänä paikalla valokuvausliikkeessä, kun asiakas palautti valokuvia, jotka olivat liian hyvännäköisiä. Olin aivan ihmeissäni ja samoin varmaan kauppias. Asiakas kuitenkin perusteli hyvin asiansa ja kauppias lupasi teettää uudet kuvat hänen toivomallaan tavalla. Tällaista palvelua ei kyllä löydy valtakunnallisilta filminkehitysyhtiöiltä. Samanlaisen hengen olen huomannut muissakin liikkeissä. Rahan menettäminen hymyssä suin on paljon mukavampaa kuin hampaat irvessä.
Toijalan keskustassa ja sen välittömässä läheisyydessä asuu 1500 ihmistä. Näin ollen keskusta ei ole vain kauppapaikka, vaan myös monen ihmisen koti. Mitä kodilta vaaditaan? Normaalisti viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Toijalan ydinkeskustassa turvallisuus on kuitenkin sanahelinää. En tiedä toista kaupunkia, jonka keskustaan on muodostunut Valtatien kaltainen kiihdytysrata. Rata on puolen kilometrin mittainen, vanhalta hautausmaalta entisen Pirkan kulmalle. Tämä on tiedossa kaikilla lähikuntien motoristeilla. Öiseen aikaan Valtatiellä on mukava pitää kiihdytysajoja. Poliisit tulevat kyllä aina soitettaessa, mutta hurjastelua on mahdoton lopettaa ilman liikennejärjestelyjä. Keskustan kehittämisyhdistys tulee edelleen vaatimaan hidasteiden saamista Valtatielle. Toivotaan, ettei vakavampaa ehdi sattua.
Kuinka sitten Toijalan sydäntä pitäisi hoitaa? Siihen tarvitaan useamman ”hoitajan” yhteistyötä. Kaupunki, keskustan liikkeet ja keskustan asukkaat voivat hyvällä yhteistyöllä saada yhdessä aikaan ”sydänvaivoista” vapaan keskustan. Kun sydän sykkii elinvoimaisesti, silloin voi keskittyä parantamaan muitakin ruumiinosia. Toijalan Keskustan kehittämisyhdytys pyrkii pitämään omalta osaltaan Toijalan sydämen toiminnassa.
|